Kyllä ottaa pattiin

11.05. 15:21

TEKSTIKOKO: AAA

Kuka on keksinyt kirkonkylän keskustan uuden ilmeen, kyselee äkäinen naislukijamme ja jatkaa, että taitaa herroilla tyhmyys kirjoituspöytien ääressä vain tiivistyä, kun eivät viitsi jalkautua paikanpäälle suunnitelmiaan tekemään. Suunnittelijat voisivat myös itse kokeilla, kuinka pyörätuolilla liikkuminen keskusta-alueella sujuu.

– Ottaa ihan järjettömän paljon pattiin, ettei pyörätuolilla pääse yksin kadun yli, kun reunakiveykset ovat niin korkeat. Ainut kohta, mistä Pieksämäentien ylitys onnistuu kunnolla, on seurakuntatalon kohdalta, soittaja manailee.

Hän ei ole huolensa kanssa yksin, sillä samaa ovat valitelleet muutkin pyörätuolilla liikkuvat. Reunusten ylitse voisi yrittää päästä niin, että sompailee ensin pyörätuolinsa ajotiellä selkä menosuuntaan päin ja yrittää sitten peruuttaa reunusten yli.

– Se taasen ei liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta ole järkevää. Eikä reunuskivien yli pääseminen ole kaikille rollaattorille liikkuvillekaan helppoa, soittaja muistuttaa.