Jälkisammutus kestää pitkään

01.07.2010 08:33

TEKSTIKOKO: AAA

Kyläläisten järkytys tulipalosta ja suru Säästökulman yrittäjien puolesta olivat tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä melkein käsin kosketeltavissa. Samalla alkoivat villit spekuloinnit siitä, kuka, tai ketkä, tihutyön takana ovat.

Vaikka tuhotyön tekijän motiiveja on mahdoton ymmärtää, eikä tekoa tule missään olosuhteissa hyväksyä, on silti muistettava, että tulipalon aiheuttama tragedia ei ulotu vain omaisuutensa, työpaikkansa ja elinkeinonsa menettäneisiin. Se ulottuu paitsi uhreihin ja heidän lähipiiriinsä, myös tekijöiden - kun heidät toivon mukaan aikanaan kiinni saadaan - omaisiin ja läheisiin, jotka useimmiten ovat tapahtumiin aivan yhtä syyttömiä kuin uhrit.

Tulipalon henkinen jälkisammutus kestää yrittäjien ja kaikkien muiden siihen liittyvien henkilöiden kannalta varmasti tuskallisen pitkään. Heille toivotamme jaksamista, voimia hakea apua ja, kaikesta huolimatta, uskoa tulevaisuuteen.

Ja meille muille: malttia, suvaitsevaisuutta ja sitä, mitä tulipaloyönä niin elävästi saattoi aistia, aitoa myötäelämisen ja kanssakulkemisen kykyä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Joroisten Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat