Iero Mäkimiehenä

10.02. 14:06

Tolvasen Iero ei ollut mikään suksimies. Ehkä siihen vaikutti sekin, että Tolvasen Pietalla ei ollut paljon varoja muuhun kuin ruokaan, joka oli milloin mitäkin suuhun pantavaa, ei mihinkään suksiin, kun niitä voinu syyvvä.

Kerran Iero yllätti, tuli hyvin lyhyillä suksilla mukaamme siihen Kuusikon rinteeseen, Päivölän alapuolelle.

Meillä oli tehtynä jo siihen Nojosen kiviaitaa lähempänä olevan koivun lähelle oikein kunnon keikkamäki (keikkamäen hyppyrinnokka suuntautuu jyrkästi ylöspäin). Siitä ei pysty hyppäämään pitkälle, mutta se heittää korkealle, sitä paremmin mitä kovempi vauhti ja ponnistus.

Olimme jo aamupäivällä rakentaneet ja tampanneet sen. Jätimme kovettumaan. Päivällä oli kevätaurinko lämmittänyt lunta ja nyt illan jo viiletessä vauhtilatu oli ohessa kohmeessa eli ns.lentokeli. Me rakentajat kokeilimme ensin. Vauhti on hurja jäisellä ladulla, sauvoilla vielä lykkien. Eikä tarvinut ponnistaa, kun hyppyri heitti melkein pystysuoraan ja siinä ei tavallisesti kukaan pysynyt pysyssä, alastulo oli sellainen mätkäys.

Sitten tuli Ieron vuoro: tosi kova vauhti, lyhyet sukset. Sen jo sivusta näki, että nyt tulee voltti - ehkä taaksepäin. Mutta ei Iero mennytkään taaksepäin nurin vaan mätkähti suorin vartaloin turvalleen (näin rumasti silloin sanottiin), onneksi pehmeään lumikinokseen, jonka olimme kasanneet hyppyrinnokan alta. Ja siihen äijä putosi. Oli pitkin pituuttaan pehmeässä lumessa ja meitä nauratti. Sieltä lumen seasta kuului pelkästään -kelettä ja -tanaa- ja vielä paljon muuta eli koko repertuaari. Äijä pyöritti itseään puolelta toiselle ja painui vain aina syvemmälle lumeen.

Se oli ihmeellistä,kun Iero ei alkanut päästä ylös ollenkaan. Makasi vaan syvällä hangessa ja kiroili.

Menimme lähemmäs, käänsimme ukon selälleen ja silloin asia selvisi: molemmat suksen kärjet olivat menneet sarkaisen suojapuvun vyön alle, kun lyhyet sukset olivat nousseet ihan pystyyn.

Vetäisimme vyötä sen verran ylöspäin, että sukset irtosivat. Toisesta oli kanta vielä poikki ja kun Iero sen huomasi, hän katkaisi polveaan vasten toisenkin kannan ja kärjet samantien. Sukset oli lastuina ,ja Iero totesi, että se oli hänen viimeinen hiihtonsa. Lähti kömpimään kotiaan kohti paksussa hangessa, ainut mitä kuului olivat -keleet ja -tanat niin, että koko kylä sai kuulla, että nyt Ieroa ottaa koppaan. Sinne jäivät suksen säleet muistoksi Jänö-Ieron mäenlaskusta. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun näin Ieron suksilla.

Mutta kyllä kannatti olla näkemässä ja kuulemassa.

Ronkaisen Pena