Hyvää Teräsmiesten juhlavuotta!

21.01. 12:17

Olin hieman yllättynyt, kun minua pyydettiin kirjoittamaan kotipaikkakunnan lehteen. Niin, kotipaikkakunnan, vaikka jo puolet elämästäni olenkin viettänyt ympäri Suomea, pois Joroisista. Toimittaja-Sirpan onnistui ajoittaa loistavasti yhteydenotto asian tiimoilta: olin juuri tullut päivän ensimmäisestä harjoituksesta ja siten helposti puhuttavissa ympäri. Kunniatehtävähän tämä on ja sanottavaa on paljon. Kirjoittamisen aloittaminen vaan on niin hankalaa ja briljanttien ajatusten pukeminen sanoiksi yllättävän vaikeaa. Täytyy myöntää, että ainekirjoitus ei ollut ikinä lempipuuhaani koulussa. Ja en silloin olisi uskonut, että minua jopa pyydetään kirjoittamaan lehteen. No, onhan tässä ehtinyt tapahtua paljon muutakin yllättävää.

Tuskinpa osasivat Tatu, Ripa ja kumppanit arvata silloin vuonna -83 minkälaisen tapahtuman laittoivat alulle. Suomen Teräsmies-kilpailujen myötä kokonaan uusi laji, triathlon, sai jalansijaa Suomessa. Itsestään mitään tällaista ei synny eikä pysy hengissä, joten kiitos siitä, että ensi kesänä järjestetään jo 25. kisat, kuuluu talkoohengessä urakoineille teräsmiesihmisille. Olen itse saanut osallistua kisoihin monessa eri roolissa. 80-luvulla katselin kisat ihailevan pikkutytön silmin. Se oli sitä aikaa, kun Erkki Haralle tarjottiin lämmintä äidinmaitoa Torstilan huoltopisteellä ja Pauli Kiuru oli teräsmies numero yksi. 90-luvulla pääsin jo itsekin osallistumaan, tosin nuorten sarjassa pikamatkalla. Erityisesti mieleeni on jäänyt vuosi 92, jolloin olin kisojen aikaan rippileirillä. Jotenkin onnistuin pääsemään perjantaiksi mukaan Joronjuoksuun, mutta varsinainen kisapäivä jäi väliin. Suuren suosion vuosien jälkeen alkoi alamäki. Lajin harrastajamäärät romahtivat pohjalukemiin 90-luvun loppupuolella ja vielä lajin lamakausi kesti kymmenkunta vuotta. Laji-ihmisiltä vaadittiin tuona aikana erityistä vihkiytymistä asialle. Eihän se kivaa ollut urheilijastakaan: pyrkiä nyt huipulle lajissa, jota ei tunnettu, harrastettu saatikka sitten arvostettu.

Mutta nyt on toinen ääni kellossa. Jo muutaman vuoden ajan ainoiden oikeiden Teräsmieskisojen osallistujamäärä on ollut nousussa ja kisoissa alkaa olla taas suuren urheilujuhlan tuntua. Ihan sattumaahan se ei ole, vaan taustalla on pitkäjänteistä työtä. Lajin pariin on tiensä löytänyt monenlaiset ihmiset, sillä saadakseen yllensä Teräsmieskisojen ”Finisher-paidan” ei tarvitse olla itseänsä henkihieveriin rääkkäävä yli-ihminen. Riittää kun tykkää uimisesta, pyöräilystä ja juoksemisesta. Ja sopivasta haasteesta.

Tiina Boman