Ajatuksia ystävyydestä

10.02. 14:07

TEKSTIKOKO: AAA

Ystävyydellä on suuri merkitys hyvinvoinnille.

Ihmisen sosiaalisuus ja tarve omaan aikaan vaihtelee. Osa kaipaa suurta kaverijoukkoa, osalle riittää yksi tai kaksi läheistä ystävää. Ystävien lukumäärä ei ratkaise, sillä ihminen voi kokea yksinäisyyttä vaikka hänellä olisi paljon ystäviä ympärillään. Moni kuitenkin saa paljon iloa kaveripiiristä.

Ystävän kanssa voi jakaa asioita. Myös se, että voi vuorostaan olla ystävän tukena lujittaa ystävyyttä, sillä ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Kyseessä on sisäinen kokemus.

Hyvä ystävä on luotettava. Hän kuuntelee ja tarpeen tullen kyseenalaistaa ja on rehellisesti erimieltä. Kannustaa, rohkaisee ja tietää milloin pitää olla läsnä.

Ystävän kanssa ollaan samalla aaltopituudella ja yhdessä on mukavaa, ystävyyteen ei liity vaatimuksia.

Ystävyys ei katso aikaa, paikkaa, ikää eikä ulkokuorta. Aito ystävä pitää sinusta juuri sellaisena kuin olet, mutta auttaa myös näkemään heikkoutesi ja vahvuutesi ja samalla arvostaa sinua.

On myös tärkeää pysähtyä miettimään millainen ystävä itse olen.

Ajatuksia kaiveli

Mirkku