Kuvaterveisiä eduskunnasta

21.10. 15:34

TEKSTIKOKO: AAA

Linja-autolastillinen savolaista sananrieskoo evväänä suuntasimme viime perjantaina lukijamatkalaistemme kanssa kohti eduskuntaa. Siellä vierailuamme emännöi kansanedustaja Katri Komi avustajansa Marianne Heinosen kanssa. Katrin tapaamisen lisäksi pääsimme seuraamaan eduskunnan täysistuntoa ja tutustumaan J.S. Sirénin suunnittelemaan taloon vähän tarkemmin. Polvia notkauttavia yllätyksiäkin vierailun aikana koettiin.

Ohessa osa päivän kuva-annista. Harmi vain, että kameran delete-napin painallus hävitti muistikortilta menomatkan bingoilu-kuvat. Vaan sitä se nykytekniikka teettää.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.

Vierailua emännöinyt Katri Komi tarjoilemassa pullaa.

Osmo Auvinen ja Heino Jäppinen tarkkaavaisina. Takimmaisena olleen hiljaisen miehen nimi jäi kysymättä.

Herra on hyvä ja kysyy, viittoilee kansanedustaja kuvasta vasemmalle jääneelle Teemu Kuuselalle.

Eino Leskinen (edessä) ja Risto Immonen tarkkaavaisina (vas).

Ensimmäinen yllätysvieras oli ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Käsilläpuhumisen taitokin on kansanedustajalla oltava hallussa. Vai liekö käynnissä hypnotisointiharjoitus.

Toinen yllätysvieras on saapunut. Nimikirjoitusta odottamassa Eeva Hämäläinen.

Ei paljon painele, tuumasi pääministeri lautakohusta.

Ida Kolehmaisen nimikirjoitusvihko täyttyi vauhdilla.

Täysistunto on alkanut....

... lehteri yleisö seuraa tarkkaavaisena...

ja jatkuu yhä, vaikka valtaosa kansanedustajista on poistunut paikalta.

Yksityiskohta istuntosalista.

Veltto Virtanen kommunikoi kommunikaattorinsa kanssa.

Portaikkoja eduskuntatalossa riittää.

Tässä tutustutaan eduskuntatalon pienoismalliin. Osmo löysi sieltä myös norpan.

Valtiosalissa on käytetty Kolmårdeninkiveä ja calacata-marmoria.

Katrin veljentyttö-Iida keksi kaiteelle uutta käyttöä.

Poislähtiessä bongattiin varkautelainen kansanedustajia Kari Rajamäki. Ja Ida sai taas uuden nimmarin.