Kaunis luonto, pitkä historia ja turismi kohtaavat Alanyan auringossa
18.11. 15:44
Tarina kertoo, että Kleopatra katseli aikoinaan Taurus-vuorelta Alanyan yli merelle, ja totesi, että jos paratiisi on olemassa, niin sen täytyy olla tällä paikalla.
Monipuolinen maisema jylhine vuorineen, alavine ja hedelmäisine laaksoineen sekä turkoosina auringossa kimmeltävä Välimeri saavat pohjoisen matkaajat nyökyttelemään oppaan kertoessa tätä tarinaa.
On luontevaa, että 175 00 asukkaan Alanyasta on muodostunut Turkin Välimeren rannikon merkittävin turistikohde. Hiekkarantaa kaupungin molemmin puolin löytyy reilut 30 kilometriä. Turistikausi kestää maalishuhtikuusta lokakuulle. Heinä- ja elokuu ovat kuumimmat kuukaudet, tuolloin lämpötila voi kohota jopa 45 asteeseen varjossa. Näin syyskuussa lämmintä oli noin 30 astetta, ja sekin oli jo melkein liikaa.
Kuvia Joroisten Lehden lukijamatkalta.



