
Tuija Soikkelin, Samu Syrjäläisen ja Riitta Haavisto-Intken tiivis yhteistyö mahdollisti cp-vammaisen Samun opiskelun normaalissa peruskoulussa. Tuija-äiti haluaa myös kiittäämyös ympärillä ollutta tukiverkostoa suurenmoisesta avusta.
Yhdeksänvuotinen yhteinen taival päättyi
22.06. 13:53
Samu Syrjäläinen, 17, syntyi keskosena, josta jäi neurologinen cp-vamma. Tämä pakottaa nuoren miehen pyörätuoliin koko elämäksi. Ulospäin vireän pojan vamma vaikuttaa liikkumisen lisäksi oppimiseen. Samu tarvitsee apua pukemisessa ja monissa muissa normaaleissa arjen tilanteissa.
– Aivoperäisissä vammoissa aivot eivät aina välitä käskyjä, joten Samulla on ongelmia muun muassa liikkumisessa, hahmotuksessa, silmä/käsi motoriikassa sekä myös oman työn ohjauksessa eli sujuvan työn suunnittelussa, joka osaltaan vaikeuttaa opiskelua, selittää äiti Tuija Soikkeli.
Samu on oppinut hyväksymään itsensä. Selkäleikkauksista toipumisen aikana on ollut aikaa miettiä elämänarvoja.
– Elämä voi olla epäreilua, mutta tilanteessani voi olla paljon hyvääkin.
Kun elää 17 vuotta elämää vammaislapsen kanssa tulee jatkuvasti eteen asioita, joihin ei voi etukäteen valmistautua.
– Nyt jos tulisi toinen samanlainen lapsi osaisin suhtautua asioihin eri tavalla, miettii Tuija.
– Tai sitten olisit hermoromahduksen partaalla, nauraa Samu.
Samulla on ollut sama henkilökohtainen avustaja, Riitta Haavisto-Intke, koko yhdeksänvuotisen peruskoulun ajan. Samalla hänellä on ollut ikäänkuin kaksi äitiä.
– Jos omalla äidillä on ollut huono päivä, on jostain muualta tullut hymyä, toteaa Tuija.
Samun aloittaessa koulunkäynnin oli tapana käyttää työllistämistukilaisia avustajina aina puoli vuotta kerrallaan. Tällä systeemillä avustajia olisi ollut yhteensä 18. Perhe onkin ollut ikionnellinen saatuaan pitää Riitan erityisluvalla avustajana koko kouluajan.
– Parempaa avustajaa ei olisi voinut toivoa. Hän on ollut asiaan omistautunut ja luotettava, kiittelee äiti.



