Sulo on vanhin talvisodan käynyt
09.12. 15:41
Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Joroisissa on vielä kolme henkilöä jäljellä, jotka olivat sotimassa talvisodassa. Vanhin heistä on vuonna 1914 syntynyt Sulo Kiuru. Hän asui ennen talvisodan syttymistä Raudussa Sirkeänsaaren kylässä. Kiurun koti sijaitsi vain noin 800 metrin päässä rajalta.
– Olin tuolloin jonkinlaisena kyläpäällikkönä. Eräänä päivänä luokseni tuli suojeluspiirin lähetti, joka antoi hälytysluettelon. Annoin hälytyskäskyn ja kokoonnuimme Nuorisoseuran talolle. Lähtö tuli välittömästi.
Nuorisoseuran talolla perustettiin rajakomppania. Kiuru kertoo, että sitten tuli veli venäläinen. Venäläiset koukkasivat yllättäen Leppäsenmäen kautta. Suomalaiset odottivat hyökkäystä toisesta suunnasta.
– Olimme asemissa Valkosenmäellä, johon venäläiset tekivät pieniä hyökkäyksiä. Venäläisten tykistö ja lentokoneet pommittivat meitä koko ajan. Suomalaiset pioneerit koittivat estää venäläisten etenemisen räjäyttämällä rautatie- ja maantiesillat.
Kiuru kertoo, että helmikuussa oli puolitoista viikkoa yli 40 asteen pakkaset. Joiltakin paleltui sormia, joiltakin varpaita ja kantapäitä.
– Olen aina sanonut, että paska reissu, mutta tulihan tehtyä. Kuitenkin itsenäisyys merkitsee minulle kaikkea. Saan elää vapaassa Suomessa.
Juhlapuheen pitänyt 24-vuotias Anna Pöyhönen on myös saanut kokemuksia armeijasta. Hän palveli sotapoliisina. Hän toteaa ylpeänä, että on kunnia olla itsenäisen Suomen kansalainen. Pöyhönen muistaa, kuinka hän istui hiljaa ja kuunteli tarkasti, kun hänen ukkinsa kertoi tarinoita sodasta.
– Jo nuorena opin suuresti kunnioittamaan isovanhempieni antamaa panosta maamme itsenäisyyden eteen. Ehkä juuri siitä syystä halusinkin tehdä oman osani, ja jo pikkutyttönä päätin, että menen armeijaan.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



