Leenan kantamukset koostuvat kaiken kaikkiaan 35 laukusta.

Laukku-Leena kiertää Suomen teitä

10.06. 08:52

TEKSTIKOKO: AAA

Viime viikolla talousalueella kummasteltiin maantien varressa nyyttikasan vieressä istuvaa peukalokyytiä odottavaa naista. Perjantaina hän istui viitostien rampilla koko päivän ympärillään yksin lukien 35 laukkua tai nyssäkkää. Hän nosti peukalonsa vain pakettiautoille, sillä henkilöautoon matkatavarat eivät sovi.

Lehtimiehet ovat turhaan yrittäneet haastatella häntä. Minulle hän sanoi perjantaina iltapäivällä nimekseen Leena Kiviharju sekä kotikunnakseen Padasjoen eli häntä oli lähestytty väärin.

Ajoin illalla klo 21 jälkeen katsomaan, istuuko Leena edelleen rampilla. Istui, ja alkoi sadekuuron tullessa peitellä tavaroitaan nostaen sontikan katteekseen. Seurasin sivusta hänen touhujaan. Sateen mentyä hän alkoi kantaa tavaroitaan lentoaseman tien viereen.

Ajoin kysymään, mitä hän aikoo? Sanoi siirtävänsä tavaransa aina näkötäisyydellä edes takaisin kävellen, tässä tapauksessa Stendahlin metsikön suuntaan. ”Olen tuolla puiden juurella makuupussissani yötä. Viime yönä itikat häiritsivät tuossa tien toisella puolella.”

Pyysin häntä mukaani luvaten tarjota yösijan ja ruokaa. Hetken emmittyään Leena suostui. Sulloin auton takaosan tavaroita aivan täyteen kolmen laatikon jäädessä yli. ”Laita syliini etupenkille”, sanoi Leena, ja niin tehtiin. Niinpä ajoimme Kerisaloon siten, ettei hän nähnyt mitään eteensä.

Tarjosimme iltapalaa. Ruoka maistui, koska ei ollut syönyt koko päivänä mitään, mutta sauna ei kelvannut. Yöpaikassa eivät itikat häirinneet.

Leena (60) oli jo nuoresta alkaen erilainen kuin muut ikäisensä. Heti 15-vuotiaasta alkaen hän vietti kesät Eurooppaa kierrellen. Ei töissä, vaan kieliä opiskellen, aikaansa kuluttaen ja tavalla tai toisella selviytyen. Avioitui nuoruuden huumassa, muttei siitä mitään tullut ”lasten leikkiessä kotia”.

Opiskeli kuitenkin ylioppilaaksi ja luki yliopistossa oikeustieteitä puoleen väliin kurssia, kunnes vietti veti työelämään. Oli konttoritöissä joutuen sitten äitinsä kokopäiväiseksi omaishoitajaksi. Se vei aikaa vuosikymmeniä. Äidin kuoltua yhteiskunta oli mennyt menojaan, eikä hän yrityksistä huolimatta työkokemuksen puutteessa saanut uutta työtä.

Koska yhteiskunta ei tarvinnut hänen työpanostaan, Leena päätti kuusi vuotta sitten heittäytyä Luojan ruokittavaksi, kuin taivaan linnuksi. Hän alkoi kiertää peukalokyydillä ympäri maata keräten jäteastioista pulloja ja tölkkejä. Panttirahoilla hän ostaa ruokaa ja piipputupakkaa tupakan käärimistä varten. ”Tupakka ja kahvi ovat ainoita paheitani” Leena naureksi. Kahvi on murukahvia. Rahan tulo on satunnaista. Joskus voi saada kympin päivässä, joskus ei mitään. Kerjäämään hän ei suostu keneltäkään. Eikä käy sukulaisissakaan, etteivät luulisi hänen tulleen kerjuulle. Leena sovittaa menot tulojen mukaan. Sanoi elävänsä aliravittuna, mutta terveenä.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.