Kesämökillä riittää saunapallo
26.05. 14:39
Talonrakennuksen ensimmäisiä töitä on vesi- ja viemäriputkien vetäminen, sanoo LVI-urakoitsija Rami Willström.
Kaitaisisten Vehmasharjussa asuva mies tietää mistä puhuu, sillä on parhaillaan tekemässä pohjatöitä juhannuksen jälkeen tulevaa talopakettia varten.
Willströmien valinta oli pienpuhdistamo, joka poistaa jätevedestä ravinteita biologisesti ja kemiallisesti. Sen paikka piirrettiin asemapiirrokseen.
– Matkaa talosta saisi olla maksimissaan 50 metriä. Meillä tämä on rinteestä johtuen epätavallisen kaukana. Puhdistamo kannattaa suunnitella sellaiseen paikkaan, mihin loka-auto pääsee mahdollisimman lähelle. Puhdistettujen vesien purkupaikkaa varten kaivoimme ison poteron, joka täytettiin kivillä, Rami selvittää.
Pieksämäen seudun jätevesineuvoja Tuula Pirttimäen mukaan puhdistetut vedet voisi periaatteessa johtaa myös ojaan mutta siinä ongelmaksi voi tulla jäätyminen.
– Kaikenlaisia virheitä on tullut kuultua muun muassa siitä, miten vesien purkupaikka on ollut korkeammalla kuin puhdistamo ja sehän ei voi toimia, Tuula sanoo.
Pienpuhdistamo sopii kiinteistöihin, jossa on säännöllistä käyttöä. Sitä pitää myös huoltaa säntillisesti. Rami nauraakin olevansa sivutoiminen puhdistamonhoitaja.
– Jos olisin päättoiminen se tarkoittaisi sitä, ettei puhdistamo toimi kunnolla.



