Joulunhenkeä markkinavoimin
15.12.2011 09:27
Joroisten perinteiset joulumyyjäiset Urheilutalolla keräsivät runsaasti sekä myyjiä että ostajia.
Joulukoristeet, sukat, lapaset, leivonnaiset ja monet muut artikkelit päätyivät omaan käyttöön tai pukinkontin täytteeksi. Joulupuuroa syötiin kattiloittain ja tontut uurastivat tortunpaistossa ihan tosissaan. Ulkona mellasti talvimyrsky mutta sisällä säteili lämmin joulun henki.
Yli kymmenen vuotta myyjäisissä käynyt Elvi Nuora kehui vilkasta kaupankäyntiä. Myyntiin tuoduista 30 havukranssista oli kymmenen maissa jäljellä vain rippeet. Elvin pöydästä löytyi lisäksi jouluasetelmia ja käsitöitä.
– Tyytyväiset asiakkaat palaavat joka vuosi. Minulle tämä on nyt viimeinen vuosi tiskin tällä puolella, mutta ehkä ostoksille kuitenkin tulen, Elvi kertoo.
Oman kranssinsa ovelleen saivat vielä Teittisen perhe. Äiti Anita sekä lapset Ville ja Lotta olivat katselemassa hieman joulujuttuja ja heti löytyi sopiva kranssi Elvin seinältä. Teittiset ovat olleet aikaisempina vuosina myös myymässä mutta tänä vuonna he keskittyvät vain ostospuolelle.
Ulla Nummen pöydässä on tarjolla kauniisti kehystettyjä itse maalattuja tauluja erittäin kohtuullisella hinnalla.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



