Työpäällikkö Pekka Urjo (vas.) ja työkohdevastaava Heikki Kuronen Destialta sekä kunnossapitopäällikkö Pasi Patrikainen Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueelta vakuuttavat, että tietoa teiden kunnosta saadaan ja välitetään eri toimijoiden välillä. – Parhaamme tehdään, mutta joka paikkaan ei aina ehditä välittömästi, kun asiakaspalaute on saatu, he sanovat.

Teiden kuntoa seurataan tarkasti

07.09.2011 15:03

TEKSTIKOKO: AAA

– Emme me möykkyistä tietä halua tarjota tien käyttäjille, se on selvä. Mutta esimerkiksi Kuvansin tien kunnossapitourakka on sovittu ennen nykyisten normien ja vaatimusten voimaan tuloa, ja siksi keskustelu asiasta on sikäli hakoteillä, sanoo kunnossapitopäällikkö Pasi Patrikainen Pohjois-Savon ELY-keskuksen liikennevastuualueelta.

Seuraavassa kilpailutuksessa vaatimukset ovat todella paljon tiukemmat, joten parempaan suuntaan ollaan menossa. Uudet ohjeet tulivat voimaan 2009, kun edellisenä vuonna oli urakka annettu Destialle 2015 asti.

Tieasioissa jokainen tuntuu olevan asiantuntija, mutta tienpitäjä ja urakoitsija antavat ymmärtää havaitsevansa kyllä vuosikymmenien kokemuksella, onko tie kunnossa siihen hoitotason luokkaan nähden, mikä sille on määritelty.

– Jos edelleen ollaan tyytymättömiä, niin sitten on käytävä keskustelu, pitääkö hoitotasoa nostaa, mikä taas merkitsee lisää kustannuksia, sanoo työpäällikkö Pekka Urjo Destialta.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Joroisten Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat